Mä hämmästyin kovin tänään, kun aloin lukemaan postista kolahtanutta Elle lehteä! Voi sitä riemua ja iloa, kun luin artikkelia tytöstä, jonka kanssa olin elänyt samassa nuorisokodissa! Ihan oikeasti, tässä on tarina, joka pitäisi löytyä lehtien sivuilta, kertomus siitä, kun nuorisokodista ponnistetaan maailmalle ja tehdään jotain hyvää. Miten vahvaksi voi kasvaa, kun kasvuympäristö antaa siihen mahdollisuuden.

Voin vieläkin muistaa sen räiskynnän, mitä Lövön käytävillä oli aina välillä ja kun istuttiin kaikki akkelit aamupalalla tai katsomassa Salaisia kansioita, kuka sohvalla ja kuka lattialla hierottavana :)

Ihan oikeasti, kuinka paljon rohkeutta ja voimaa sekä tasapainoisuutta tarvitaan, että on 28-vuotiaana perustanut lastenkodin? Että tekee sitä "työkseen" ilmaiseksi ja vaan siitä rakkaudesta. JA miten paljon MERKITSEE vanhemmalla iällä, kun sisarukset pidetään yhdessä. Se voima kantaa aikuisenakin, niinkuin tässäkin projektissa on tehnyt.

Lukaskaa Ellen maaliskuun numero ja mikäli voitte, niin tukekaa Onni-kodin toimintaa http://windofchangeinternational.org

Tukemalla tätä toimintaa, te teette sitä, mitä Tuuli ja me monet muut ajateltiin, kun istuttiin katsomassa dokumenttia, olisiko ollut Kiinan lapsista. Sitä dokumenttia, mikä loppui sen pienen tytön itkuun, joka nääntyi hitaasti nälkään sängyssään. Se oli järkyttävä dokumentti, josta puhuttiin vielä pitkään ja mikä vei meiltä Lövöläisiltä tehokkaasti yöunet. Mutta siitäkin dokumentista seurasi jotain hyvää, sillä meistä kaikista Tuuli oli se, joka lähti tekemään asialle jotain, ei tosin kiinaan. JA jos sen dokumentin olet nähnyt ja sitä kauhistellut, niin nyt sulla on oikeasti mahdollisuus osallistua ja auttaa. Sillä samanlaisia surullisia tapauksia Tuuli pelastaa maailmalla, pieniä lapsia, jotka ovat nääntymässä nälkään...ja joista osa on siihen kuollutkin, kun Tuuli on liian myöhään avun tarvitsijan löytänyt. JA mikäli voit, linkkaa tästä omaan blogiisi, laita sana kiertämään. Sillä Nepalissa on suomalainen nainen, joka tekee sitä, mihin me muut ei pystytä ja joka ei siihen pysty, ilman meidän muiden apua. Autetaan siis Onni kotia sekä niitä onnettomia lapsia, jotka saavat uuden mahdollisuuden sielä! Tehdään maailmasta oikeesti Onnellisempi paikka!

 

Ps. Jättäkää komennti mikäli olette linkanneet tai laittaneet sanaa ettenpäin, näin tiedän, että edes joku lukee tätä blogia ja että tästä munkin taipaleesta on edes jotain hyötyä ollut.