Sinä luulet, että olet varautunut siihen. Mietit hautajaisia ja varaudut pahimpaan. Ihan vain varmuudenvuoksi. Jos vaikka...ja sitten sinä unohdat olla varuillasi.

Rikospoliisista päivää. Saammeko tulla sisään?

Kaikki mitä olet luullut surusta tietäväsi, osoittautuukin vääräksi. Olet nauranut elokuville, joissa omaiset putoavat polvilteen, jotka menevät shokkiin jo poliisin nähytyä ja huutavat äänen.

Kädet vapisevat, enkä saa kysymystä suustani, en ilman, että änkytän. Onko hän kuollut? Miten turhaa, minä tiesin jo ikkunasta ulos katsoessani, aamulla herätessäni, silloin kun näin heidät oveni takana.

Elokuvissa poliisit ottavat lakin pois päästään ja heillä on surullinen ilme. Heistä näkee jo päältä. Todellisuudessa ei näe, sillä mieli kieltää. Se kehittää omituisia syitä ja outoja kertomuksia siitä, miksi he ovat ovellasi. Siviilipukuiset surun tuojat.

Pyörin ympyrää, osaamatta päättää suuntaa. Jokin on hajonnut sisältä. Olet muuttanut kuplaan ja katsot ihmisiä sieltä, voimatta koskettaa. Koko maailman on saatava tietää ettei mikään ole enään ennallaan.

Kukaan ei ole koskaan kertonut, että poliisien pitää varmistaa, ettet jää yksin. Että et hyppää ikkunasta alas tai hukuttaudu ammeeseen. Tai miten sinun pitää ilmoittaa muille ja ettet osaakkaan puhua yhtä kauniisti, kuin elokuvissa. Korulauseilla ja halaten sanattomana lähimmäisiäsi.

Soitan isälle töihin. Sinulla ei ole enään poikaa. En voi uskoa, että teen niin, että minun on ilmoitettava. Mutta hänen on pakko saada tietää, ettei voi enää soittaa, ei kutsua kylään. Ettei enään ole sitä, jota viellä eilen hän leikkisästi kutsui pöhköksi. Töksäytän. Kuollut. Isä menee sekaisin. Äitiä en saa kiinni. Soitan ja soitan, hän ei vastaa. Sitten muistan veljeni, hän ei tiedä. Ystävät. Minä soitan ja töksäytän jokaiselle. Kuollut. Naurahdankin puhelimeen. Olen sekaisin. Helpottunut. Se on vihdoinkin ohi. Tunne on vapauttava. Näin sen piti mennä, ei mitenkään muutoin. Ajan itkien äidin luokse. Hän on jo arvannut.

Kohta tulee joulu. En ole varma kokoontuuko kukaan enään äidille. Minulla on viimejoululta video tallessa. En ole pystynyt katsomaan sitä. Tai katsoin kerran, mutta äänet eivät toimineet. Hän hymyili siinä lahjalleni, joka oli hiukan hölmö. Ja oli huolettoman näköinen. Silloin en tiennyt, että muutaman kuukauden päästä häntä ei enään olisi.