Jokainen kuolema jättää kysymyksiä, mutta kipein kysymys on aina se: "Mitä jos?"

Mitä jos vanhempamme eivät olisi olleet alkoholisteja ja olisimme asuneet kotona koko lapsuutemme? Mitä jos olisimme saaneet hyvän perheen ollessamme sioituksessa ja asuneet siellä aikuisuuteen asti? Mitä jos me emme olisi siirtyneet laitoksesta toiseen? Mitä jos ne kaksi perhettä, jossa asuit olisivatkin olleet niin hyviä, että niihin olisi voinut jäädä? Mitä jos ne typerät kakarat eivät olisi tehneet sinulle seksuaalistaväkivaltaa? Mitä jos sillä tutkivalla kätilöllä ei olisi ollut niin kiire ja hän olisi ottanut Marushin sisään, kuten lääkäri suositteli? Mitä jos olisitkin synnytyksessä saanut käsivarsillesi parkuvan pienen pojan, sen siaan, että hän syntyi suoraan haudattavaksi? Mitä jos pieni tyttönne olisikin ollut terve ja syntynyt elävänä sekä täysiaikaisena? Mitä jos terapeutti olisikin ohjannut sinut psykoterapiaan silloin, kun hänelle selvisi, että sinulla on persoonallisuus häiriö? Ja sitten...

Mitä jos olisin tullut loppukokoukseen? Olisitko nyt elossa? Vai olisiko viimeinen kohtaamisemme ollut silloin riitaisia? Mitä jos...

Siivoamme keittiön kaappeja. En viellä tiedä, että tämä on viimeinen päivä, minkä jälkeen en enään koskaan näe sinua. En tiedä, että viikon päästä sinun sydämesi on sammunut ja nukut ikuista unta. En tiedä, että tulen kysymään itseltäni useana yönä, useana päivänä..."Mitä jos?". Puhumme loppukouksestasi. Koska talonmies on tulossa aamulla asuntooni toimittamaan jotain, johon tarvitsee minun läsnäoloani, sanon, etten voi tulla loppukoukseesi. Voisin kyllä siirtää sitä, mutta arvelen, että siivouksessa menee pitkälle yöhön, joten pidemmät unet eivät olisi pahitteeksi. Sanot, että se on ihan ok. Sitten puhumme lääkkeistäsi ja siitä, ettei niiden kanssa saa ottaa alkoholia. Kerrot, että olet ottanut. "Oot sä ihan hullu, haluatko sä kuolla?! Etjö muista mitä lääkäri sanoi? Sun pitää kertoa siellä loppukokouksessa tai mä tulen ja kerron!" Sinä naurahdat vaivaantuneena. "Ei se ollut kuin kaksituoppia ja mä jätin lääkkeet ottamatta silloin." Vaadin sinua kertomaan, vannota. Et lupaa mitään ja minä pidän saarnan. Enkä tule kokoukseesi, etkä sinäkään kerro. Viikon päästä minä mietin aiheutinko kuolemasi? Mitä jos olisin sittenkin tullut...

Yksi valinta, se saattaa vaikuttaa vähäpätöiseltä tai ei niin tärkeältä. Ja sitten...kannat sen valinnan tuomaa vastuuta koko elämäsi. Ikuisesti jää auki kysymys, mitä olisi tapahtunut jos olisin sittenkin tullut? Olisinko minä voinut pelastaa henkesi? Sinut itseltäsi?

Vaikka tiedän, että jossittelu ei enään auta. Ettet palaa vaikka jokaiseen kysymykseen olisi yksi suora vastaus. En voi olla jossittelematta, en ainakaan viellä. Kuitenkin tiedän, että meillä kävi hyvä onni. Saimme pitää sinut 7-lisävuotta luonamme, ensimmäisestä yrityksestäsi lähtien. Ja jokaisena kertana, kun sinä yritit viedä itseltäsi hengen me saimme kiittää luojaa, että hän säästi sinut. Ja sen yhden kerran, poikasi kuoleman jälkeen, kun luulit menettäväsi Marushinkin kuolemalle ja oli minuuteista kiinni, ettet sinä saanut itseäsi tapettua. Mitä jos olisitkin kuollut silloin? Minä kysyisin itseltäni: "Mitä jos puhelimeni ei olisi ollut äänettömällä ja olisin herännyt soittoosi yöllä?"