Sinulle ei jäänyt yhtään rahaa, mutta laskuja on sitäkin enemmän. Menemme äidin kanssa sossuun, hakemaan hautajaisavustusta. Tunnen itseni ihan tyhmäksi siellä. Sossun täti on ymmärtäväinen. Hän tunsi sinut ja on hiukan hämillään. Kun saamme avustusta, kiitän sosiaalityöntekijää kaikesta avusta, jota hän sinulle antoi. Nainen purskahtaa itkuun ja minä pakenen paikalta, tietämättä miten asiaan reagoida.

Menemme hautajaistoimistoon, äiti ja minä. Täti näyttää lauta-arkkua, jonka sosuusta saa ja lautauurnaa. Minä en halua sitä uurnaa, se on ruma. Vaikka eihän sillä ole väliä? Ja siltikin, tuntuu kuin se olisi elämän ja kuoleman kysymys. Minä en rakkaintani voi sellaiseen laittaa. Valitsemme äidin kanssa toisen, paljon kauniimman. Minä lupaan maksaa sen, mutta äiti ei halua. Sinä olit hänen poika, hänen. Ja minä olen huolissani siitä, että äidin rahat riittää.

Kun läheinen kuolee, sitä tippuu äkkiä elämän realismiin, rahaan. Kuoleminen maksaa. Jos kuolleella itsellään ei ole rahaa, maksavat läheiset. 1800€, sen verran kuoleminen maksoi. Mutta se on vain maallista, rahaa.

Isä soittaa. He tappelevat, isä ja hänen naisensa. Pelkäävät, että minä vien heiltä kaikki rahat, että he joutuvat jättämään laskuja maksamatta, koska sinä olet kuollut. Isä on kännissä. Minä vakuutan, että en ole varastamassa mitään. Olen sopinut maksu suunnitelmat. Kukaan ei joudu pulaan. Äiti maksaa leijonan osan. Isä antaa viisikymppiä ja hän ostaa kakut muistotilaisuuteesi. Minä maksan aiheuttamani kulun yksin. Äiti tarjoaa rahaa, mutta en halua. Hän on maksanut jo tarpeeksi. Ja minusta on outoa, että yhtä'äkkiä, meiltä kaikilta löytyy rahaa. Kukkaron nyörit kiristetään. Mietin, että jos tietäisin tämän ja olisit elossa nyt, veisin sinut ulkomaille viikoksi. Mutta sen sijaan minä lasken tuhkauurnasi maan lepoon veljen kanssa.

Rahalla ei ole merkitystä, oikeasti. Sillä ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Paitsi alkoholistille. 1€ 20cent, sillä saa olut pullon. 12€ ja saa mäyräkoiran.

Isä soittaa. Hän on taas humalassa, niinkuin monena päivänä tätä ennen. Ja virsi on sama. Hän on vihainen. Veli on velkaa 20€ ja isä haluaa sen. Velat on maksettava! Isälle 20€ on iso raha. Veli on paska, kun ei maksa. Lopulta en enään kestä. Kysyn eikö isää hävetä? Onko se yksi seteli niin tärkeä, että sitä pitää mankua aina kun soittaa veljelle tai minulle? Veli on sentään hänen lapsi, joskus velat voi antaa anteeksi. Isä haluaa rahan kuitenkin takaisin. Sitten minä sanon sen, jonka tiedän satuttavan. Ettei hänkään antanut, kuin 50€ hautajaiskuluihin, enkä ole pyytänyt enempää. Etten ole muistuttanut, en kinunut, en mankunut. Isä häpeää. Hän ei enään halua puhua kahdestakympistä, jonka veli on velkaa. Olen väsynyt olemaan aikuinen ja järki hänelle. Ensimmäisiä kertoja alan miettimään, jos en enään pitäisi yhteyttä. Sinun kuolemasi ei ole opettanut mitään.