2005 Vuosi, jolloin sinä olit viellä elossa, vuosi, jonka otin toiveikkaana vastaan. Onnellisena siitä, että kaikki oli hyvin, läheiset elossa ja terveinä. Ettei tsunami koskettanut minua, mutta myös pahoillani niiden puolesta, joita se kosketti.

Sitten sinä yritit itsemurhaa ja "jouduit" suljetulle. Sinua alettiin hoitamaan. Se mikä sinua oli vaivannut n. 15-vuotiaasta lähtien, sai väistyä, siihen puututtiin. Vihdoinkin. Me suunnittelimme, sinä suunnittelit. Odotimme MM-lätkän alkamista, vappua. Piti katsella tykillä eka matsi ja kannattaa Suomi voittoon. Kun vappu tuli, minä katsoin yksin matsin ja sen jälkeen istuin parvekkeen kynnyksellä, syöden munkkia ja itkien. Katselin humalassa hoipertelevia ihmisiä ja Suomen saama voitto lisäsi vain tuskaani.

Suomi ei voittanut kultaa, ei tainnut tulla yhdenyhtään mitallia. Ja minä olin hyvilläni, ensimmäistä kertaa elämässäni olin iloinen, ettei sitä kirkkainta tullut. Siksi koska sinä et olisi voinnut iloita kanssamme. Suomi ei saanut voittaa vuotena, jolloin sinä kuolit.

Kesä tuli ja meni. Minä räpiköin sen yli miten taisin. Serkkuni menetti vauvansa 16. viikolla, lääkäreiden hoitovirheen vuoksi. Minä otin Kummityttöni meille viikoksi, että serkku saisi rauhassa käydä suruaan läpi, ettei tarvitsisi piilotella kipeää, jotta kummityttö ei hätääntyisi. Ja me päätimme miehen kanssa mennä naimisiin, vihdoinkin.

Syksy meni miten taisi. Minä olin vajonnut masennukseen huomaamattani. Tai en tiedä oliko se masennus? En voinut nukkua, en keskittyä enkä jaksanut herätä aamuisin tai tehdä mitään. Eristyin kotiin ystävistäni. Emme käynneet enään pahemmin missään. Ja sitten pääsin terapiaan.

Joulu meni sekavissa tunteissa, kun Joulu oli ohi selvisi, että tädin mies oli sairastunut syöpään. Perhe, jossa oli samanikäisiä lapsia kuin minulla. Perhe, johon en ole pahemmin yhteyttä pitänyt, kuten en oikein muuhunkaan sukuuni. Menin kuitenkin osoittamaan tukeani sekä kertomaan, että autan siinä missä pystyn, lasten hoidossa siis. Isäkin oli tullut, osoittamaan tukeaan. Kännissä, kaljakoppien kanssa. Minä heitin isän kuitenkin kotiin, kun olin saanut hänet ymmärtämään, että tuen siasta hänestä oli sillä hetkellä vain harmia.

2006-vuoden otin vastaan sekavin ajatuksin. Olin surullinen, että se vuosi, jolloin sinä olit elossa, oli päättynyt. Hetken mielessä häivähti ajatus, jos vuosi olisikin vaihtunut takaisin 2005:een ja sinä olisit viellä ollut elossa. Toivoin koko sydämestäni, että tuleva vuosi olisi onnellisempi, kuin mennyt. Silti, olen aika varma, että tähänkin vuoteen mahtuu surua ja menetystä. Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi hieman varuillani.