Vihdoin viimein saan aloitettua projektini, eli työpöytäni siivoamisen. Muutonjälkeen (siis lähes kaksivuotta sitten) sinne on kerinnyt kertyä ties mitä. Kun olen vasta muutaman kymmenen minuutin ajan siivonnut, tippuu kuva syliini. Sinä ja Marush, kihlajaispäivänä. Molemmat näytätte niin onnellisilta, uusi yhteinen koti ja vauvakin tulossa. Aika, jolloin huumeet piti jättää taakse, ryhdistäytä ja olla parempi vanhempi mitä meille oltiin.

Nostan kuvan kaappiin, niin, että se näkyy, kun sen avaa, muttei järkytä Marushia, kun hän käy täällä tai veljeä. Katselen kuvaa ja mietin, mitä sinulle mahtaa kuulua.Oletkohan onnellinen? Sitten tajuan, että kuolleille ei kai kuulu oikeastaan mitään? He ovat...kuolleita. Sinä. Kun kuvaa katsoo, tuntuu kuin nämä kuukaudet pyyhkiytyisivät pois, vuodet. Pystyn kuvittelemaan naurusi, hymysi ja äänesi. Sen miten pudistat päätäsi ja katsot alas, kun jokin huvittaa tai hämmentää sinua. Näen mielessäni miten maalaat yhteisen asuntonne seinää liilaksi, maalitahraiset haalarit päällä. Toiveita, suunnitelmia...kaikkea sitä, mitä kuuluu, kun ensiaskeleet aikuisuuteen otetaan ja tullaan aikuisiksi. Millainenkohan tulevaisuutesi oli ajatuksissasi?

Kuolemaasi on aikaa melkein kuukausi. Kävelemme kotiani kohden. Työnnän vaunuissa nuorintani. Tartut vaunun aisoihin. "Anna mä työnnän, sä saat työntää näitä niin paljon kuitenkin." sanot hymyillen. Olet paremmalla päällä, oikeastaan iloisen tuntuinen. Olemme käyneet hakemassa apua vaikeaan tilanteeseesi kirkolta ja olet toiveikas. Itse jätin odotellessani esirukouksen lippaaseen, että löytäisit rauhan ja onnen elämääsi. Vitsailemme reissustamme kirkolle, en kerro esirukouspyynnöstäni. Pohdimme elämääsi ja ongelmiasi siinä. Hymyilet nuorimmaiselleni ja teet hassuja ääniä hauskuttaaksesi. "Kuule, kyllä sä vielä löydät itsellesi jonkun. Sä oot kuitenkin niin nuori viellä. Ei sitä tiedä vaikka muutaman vuoden päästä sulla olisi jo joku nainen jonka kanssa haluaisit perustaa perheen. Kyllä sä viellä joku päivä pääset työntämään omia rattaita. Usko pois, muutaman vuoden päästä elämä on jo paljon helpompaa." sanon ja ajatuksissani näen sinun työntävän omaa lastasi vaunuissasi, kävelisimme tätä samaa tietä ja minä pyytäisin, että saisin työntää vaunuja. Kertoisit miten vauva on valövottanut ja mitä kaikkea hauskaa tehnyt. Olisit huoleton ja onnellinen. Silloin uskon, ettei siihen ole montaakaan vuotta.

En voi olla ajattelematta millaista elämäsi olisi tänään, jos olisit elossa. Olisitko onnellinen ja löytänyt elämääsi ihmisen?