Luulen, että teitä kaikkia, jotka olette lukeneet Blogiani alusta asti, kiinosta tämä tieto. Rasavilli on vihdoin otettu huostaan. Hän käy kotona useammin, kuin mitä minä kävin, miltei joka päivä ja äiti on (ainakin suurimman osan ajasta) selvinpäin, kun rasavilli piipahtaa kotona. Itse en ole pahemmin pitänyt yhteyttä Rasavilliin, emme siis ole nähneet, vaikka olemme puhuneet. Veli sen sijaan hakee häntä heille ja pitää yhteyttä.

On hassua ajatella, että kun Rasavilli oli vauva, hän oli useasti luonani ja toivoin, että hän olisi minun lapseni, eikä äidin. Ja nyt, minua pelottaa ottaa yhteyttä, kun pelkään, etten osaakkaan rakastaa tai olla rakkauden arvoinen.

Hullua.