Vitun,vitun vittu! Taas sen teki. Humalassa kotiin ja mä jään lapsenvahdiksi, vaikka näin ei pitänyt olla. Ei ole edes mun lapsi! Vittu! Mä sanoin, ettei se ollut mun tehtävä ja sitten se yhtä´äkkiä hyökkäs kimppuun.

Enää mä en kato, mä lähen pois. Mä en vittu jää taas kerran lapsen vahdiksi, kun sen pitäisi omaa lastansa katsoa. En tajua. Mä lähen ennenkuin se kerkeää korkata pulloakaan.

Miten, me lähipiiriläiset osallistutaankaan siihen alkoholismiin. Venytään ja vanutaan, keksitään syitä miksi ja ennen kaikkea syitä sille, miksi tuetaan epäterveellistä käytöstä. Karhunpalveluksia, niille joita rakastamme.

Taas yksi teko lisää. Peitellään. Ja siinä keskellä on yksi pieni, joka oppii sen saman mallin, joka näkee sen sairaan maailman. Mutta kun koko perhe on sairas, eikä kukaan huomaa sitä vinoutunutta toimintamallia.

Muistan liiankin hyvin omat selitykseni.

Enhän mä voi jättää sitä näkemään nälkää. Kuolee vielä. Eihän sillä ole rahaakaan, kun se juo kaiken, ei muista ostaa ruokaa. Kai mä nyt annan, jos mun jääkaapissa on. Onhan se mun isä, en mä voisi olla niin julma, etten antaisi. Ja jos mulal on rahaa, niin miks en lainaisi, sitäpaitsi, mä aina katon, että se menee ruokaan. Menen mukaan ja ostan sillä rahalla sille ruokaa..voihan se tietty ottaa muutaman kaljan, mut ei enempää. En mä ala tukee sen alkoholisti elämää. Mä en osta sille kaljoja!

Miten kauan kestikään tajuta, että nimenomaan minä pidin huolen siitä, että faija pystyi kumoamaan rahat kurkusta alas huoletta, ilman pelkoa, että nälkä yllättäisi. Olihan olemassa aina minun jääkaappini tai minun rahat, joilla täytin hänen jääkaappinsa. Ja miten vaikeaa se oli, lopettaa se tukeminen ja ymmrtää, että sääliessäni ja heltyessäni nälkää näkevän isäni edessä, minä tein vain suuren karhunpalveluksen. Kannoin vastuun hänen juomisestaan enkä laittanut häntä kantamaan vastuuta omista teoistaan.

Eihän se tietenkään auttanut, että itse lopetin, sillä isä löysi uusia tukioita. Mutta se en ollut minä, joka varmasti mutta hitaasti, auttoi häntä juomaan itsensä hengiltä. Ei, hän ei ole kuollut vielä, mutta ei se kaukana ole. Juomattomuus aiheutaa epileptisiä kohtauksia, maha on kuin viimeisillään raskaana olevalla naisella ja muutoin mies on kuihtunut. Ei syö, juo vaan. Ja muisti ei pelaa. Ei ole pelannut yli vuoteen.

Ja vaikka voin sanoa pärjänneeni paremmin kuin vanhempani, niin olenko sittenkään pärjännyt sen paremmin. Nyt kun saan läheltä katsoa läheisen ihmisen omaa niin vääristynyttä perhe-elämää. Miten vääristynyt sitten minun on? Sitä kun ei pysty samallailla näkemään, kuin mitä ulkopuoliset. Kuka tekee minulle karhunpalveluksia? Ja kenelle minä niitä teen. Ja miten voin vaatia toista uskomaan neuvojani, kun en minäkään kuuntele muiden, selittelen vain, puolustan omia kieroutuneita toimintamallejani.

Niinkuin alkoholistit, niinkuin alkoholisti. Sama se kuka juo, koko lähipiiri sairastuu siltikin.